Ravintokuidut
Hyvää Päivää -juomassa on ravintokuituja 10 g/l, eli yhdestä pullollisesta saa 5 g kuituja. Kuitua suositellaan aikuisille 25-35 g päivässä. Tästä määrästä noin kolmanneksen pitäisi olla liukoisia ravintokuituja (kuten esim. inuliinia). Kuitujen saannille ei ole asetettu suurinta hyväksyttävää saantia. Ravintokuidut jaetaan liukenemattomiin ja liukeneviin kuituihin. Ravintokuitujen riittävä saanti on edellytys vatsan ja suoliston hyvinvoinnille. Kuitu pitää siis yllä suoliston terveyttä. Matkallaan suolistossa kuidut mm. kuljettavat vieraita aineita ruoansulatuskanavan läpi ja nopeuttavat suoliston toimintaa. Kuitupitoisen ravinnon on todettu vähentävän ummetusta. Kuidun joutuminen paksusuoleen lisää paksusuolen bakteerien aineenvaihduntaa: kuidut ovat prebioottisia eli ne ruokkivat elimistön hyviä bakteereja. Bakteerit tuottavat käymistuotteinaan yhdisteitä, jotka tutkimustulosten perusteella vaikuttavat edullisesti suoliston terveyteen.

Kalsium
Kalsium toimii mm. luuston ja hampaiden rakennusaineena. Kalsiumin saannin lisäämisen yhteys luun tihentymiseen on osoitettu kaikissa ikäryhmissä. Lisäksi runsaan kalsiumin saannin on todettu auttavan luunmurtumien vähenemisessä. Kalsiumin päivittäinen saantisuositus on 800 mg. Erityisesti henkilöt, jotka eivät nauti maitotuotteita, voivat kärsiä kalsiumin puutteesta.Hyvää Päivää -juoma sisältää kalsiumia 50 mg/100 ml eli pullollisesta saa 31 % päivän tarpeesta. Kalsium on lisätty Hyvää Päivää -juomaan kalsiumlaktaattina. Hyvää Päivää -juoma sopii kalsiumin lähteeksi myös laktoosi-intolerantikoille, sillä juoma ei sisällä lainkaan laktoosia.

A-vitamiini
A-vitamiinia tarvitaan mm. solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä näkökyvyn ylläpitämiseen. A-vitamiinin päivittäinen suositusannos aikuisille on 0,8 mg. Lapsille suositus vaihtelee 0,4 mg (1-3 v) - 0,7 mg (7-10 v) päivässä. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini on Hyvää Päivää -juomassa beetakaroteenimuodossa. Se muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi, jos siihen on tarvetta. Esiasteen muuttuminen vitamiiniksi estyy, jos elimistössä on jo riittävästi A-vitamiinia. Beetakaroteeni ei siis aiheuta A-vitamiinin yliannostusta elimistössä.

C-vitamiini
C-vitamiini toimii elimistössä antioksidatiivisesti eli estää muita aineita hapettumasta. Suomessa C-vitamiinin päivittäinen suositusannos on 60 mg (lapsille 40-45 mg). C-vitamiinin yliannostuksesta ei ole vaaraa, sillä vesiliukoisen C-vitamiinin ylimäärä poistuu elimistöstä luonnollisesti.

E-vitamiini
Myös E-vitamiini toimii elimistössä antioksidatiivisesti estäen mm. A-vitamiinia hapettumasta. E-vitamiinin päivittäinen suositusannos on 10 mg, lapsille 5 mg (1-3 v) - 7 mg (7-10 v). E-vitamiinin puute on Suomessa erittäin harvinainen. E-vitamiinin yliannoksista on harvoin todettu haittaa.

Soveltuvuus
Hyvää Päivää -juoma ei sisällä lapsille vieraita tai vaarallista aineita. Juoman sisältämän suhteellisen runsaan vitamiinimäärän sekä liukoisten ravintokuitujen vuoksi sitä ei suositella lapsille suurissa määrin nautittuna. Lasillinen päivässä on kuitenkin lapsillekin sopiva annos. Hyvää Päivää -juoma ei sisällä mitään ainesosia, joiden tiedettäisiin suositusannoksen puitteissa olevan vahingollisia raskaana oleville tai imettäville naisille. Niiden henkilöiden, jotka nauttivat jo muutenkin lisävitamiineja tai erityisen A-vitamiinipitoista ruokaa, kannattaa kuitenkin neuvotella Hyvää Päivää -juoman soveltumisesta ruokavalioon lääkärinsä kanssa.

 

 

   
© Hyvää päivää